Onpas taasen aikaa vierähtänyt…
Olen ehkäpä maaliman kehnoin bloggaaja, kun en muista koskaan kirjottaa mitään, mutta tehdäänpä pikakelaus syksyn ja alkutalven tuoksinoihin.
Onpas taasen aikaa vierähtänyt…
Olen ehkäpä maaliman kehnoin bloggaaja, kun en muista koskaan kirjottaa mitään, mutta tehdäänpä pikakelaus syksyn ja alkutalven tuoksinoihin.
Tänään ja Keskiviikkona jellonamme Lilja käväisi tapaamassa komeaa herrasmiestä, Mikosia (Mama Bianca Sir Airborn) päiväkahvien merkeissä. Toivottavasti saamme Joulun alla siis nähdä Liljan ja Mikosin jälkikasvua.

Mikos Talvella. Kuva: Satu Helppi
Itse odotan innolla, mitä tuleman pitää, sillä Mikosin sukutaulu sekä luonne ovat enemmän kuin mieleeni.
Kiitokset Mikosin mammalle Sadulle tästä mahdollisuudesta!
Laiskuutta, liikaa töitä ja koneen temppuilua… Kuulostaa tutuilta bloginpäivitystekosyiltä, ainakin jos ne pompsahtelevat minun näppäimistöltäni…
Kerrataas kuitenkin viimeaikaiset tapahtumat ainakin tänne blogin puolelle, sillä tällä hetkellä varsinaisten kotisivujen päivittäminen ei onnaa temppuilevan FTP-ohjelman ansioista.
6.-7.9 Helsingin kaikkien rotujen näyttelyssä
…esillä oli Topy-silkki, olihan tuomari rodun kotimaasta. Topyn esitti omitaja-handleri Terhi hienosti PU-3-sijalle!
Lisäksi olin töissä Junior Handler-kehällä sekä Kenneljuniorit ry:n junnuteltalla. Namit maistuivat ja vanhat Hurtat tekivät kauppansa.
14.9. Tampereen mätsärissä
…arvosteltiin pelkät pennut. Mukana siis Milo-sprinkku sekä ystäväni Amin mukanaan tuoma maailman kaunein pinseri Lalli, joka pinkoikin BIS2-sijalle! Milo sai muistaakseni punaisen nauhan ja tuli punaisissa toiseksi tai kolmanneksi. SUURET Kiitokset Amille, että sain kullannuppusi esittää!

Copyright: Kati Lähteenmäki
20.-21.9. Mätsärit Ojangossa ja Hakunilassa
…Joihin suunnistimme lähinnä pinserivoimin.
Ojangossa sain esittää jäleen Nuka-tyttösen, joka kiipesi monien pentujen joukosta hieman pyryharakkamaisella käytöksellä sinisten neljännelle sijalle! Hyvä Nuka ja Niina!
Hakunilassa sitten olikin enemmän vipinää, kun koiria oli mukana yhteensä 5 ja kun kolme niitä olivat pinsereitä, oli aktiviteetti taattu! Lisäksi juhlimme Maailman Parhaan kenneltyttöhandlerorjamme sekä rakkaan ystävämme Doriksen syntymäpäiviä jo toista päivää erinomaisin tarjoiluin:

Copyright: Ami Laaksonen
Amin mummun kakku ja pommacit (sekä keksit, karkit ja sipsit) tekee oivalliset mätsärisynttärit!

Copyright: Ami Laaksonen
Niin ja sitten ne tulokset:
Pikkupinsiöt näyttivät kehässä, mistä ne oli tehty: Molemmat saivat punaisen nauhan ja Lalli oli myös punaisten neljäs! Kiitos, Ami, että sain taas kultasi esittää. Itse esitin Nukan parikisassa, mutta koska me ollaan ehkä Amin kanssa parhaat pläänärit mitä tulee koirien esittämiseen poikkeuksellisissa oloissa, Ami vei Nukan punaisissa tosi hienosti, mutta tällä kertaa se sai tehdä tilaa veikalle. Kiitos taas Niinallesumplimisesta, että saatiin rinsessa paikan päälle!


Yhäällä Nuka, alhaalla Lalli, kuvat otti Ami.
Kehässä oli myös silkit Topy ja Sampo. Ami luotsasi Topyn aivan loistavasti sinisten kakkossijalle! oon niiiiiiiiiiiiiiiin ylpeä teistä kahdesta, Topy näytti taivaallisen hyvältä! Kiitos, Ami kun viitsit sedän kanssa kehässä ahkeroida!

Sampo puolestaan palkittiin punaisten kakkosena, hyvä Doris ja Sampo! Doris jatkoi palkintopöydän putsaamista voittaen junior handlerin Amin Eppu-pinserin kanssa ja hakien Epulle myös BIS4veteraanin! Synttärityttö näytti mihin pystyi!
Henkilökohtaisesti mielestäni tämä päivä oli yksi parhaista näyttelyreissuista koko vuonna; kaikki olivat hyvällä tuulella, ruoa oli hyvää, seura sitäkin parempaa ja parit onnenkyyneleetkin tuli kai vuodatettua!
Kiitos kaikille seurasta ja ihan kaikesta, pian uusintaan tämä!
27.-28.9. Seilattiin Ahvenanmaalle
…Eckerön inttinättelyyn Kenneljuniorit ry:n bussimatkalle. Mukana meillä oli koirat Olivia, Topy, Nuppu ja Doriksella Sampo sekä ylläripyllärireissulle lähtenyt Sarita.
Lauantaina oli vuorossa likat junnuissa Topyn ja Ollin kanssa. Doris pääsi toiselle kierrokselle n. 7 parhaan joukkoon Topsyn kanssa ja sai vaihtokoiraksi mäykyn. Sijoitukset jäi tytöiltä kuitenkin saamatta. Heinon Karri voitti skaban heviletti-shih tzun kanssa.
Sunnuuntaina sit olikin enempi toimintaa: Topy oli kehässä omistaja-handlerinsa Terhin kanssa VSP, Onnea Terhi ja Irma ja kiitos Dorikselle Topyn kunnostamisesta. Doris kisasi tällä kertaa oman Sampo-silkkinsä kanssa ja Sarita Ollin. Saritan ja Ollin yli vuoden jatkunut suhde ja reenaaminen palkittiin OSARIVOITOLLA! Mielettömät onnittelut, Sarita, paras podehandler!

Copyright: Hilde-Marie Fredriksson
Nuppu sai viikonlopun toimia isin ja äiskän sängynlämmittäjänä, itse olin vain turistina matkalla, joten lenkit rannassa olivat suurin aktiviteettimme hotellin vieressä asuvaan kissaan tutustumisen lisäksi. Ihana kisu!
4.10. Pinsereitiin Hyvinkäällä
…Wanhalla Willatehtaalla.
Sain ilokseni esittää kolmekin koiraa Maija Mäkisen jakaessa oikeutta: Nikkosen Anja pyysi minut “Robin” (Ceriinan Lunar) hihnanpäähän ja loistokoutsihuoltojoukkoAmin kanssa keksimme keinon saada jätkästä kaikki irti! Poju saikin valiosertinsä ja sijoittui PU-luokassa “viidenneksi”. Onnittelut ja kiitokset Robin kotiväelle!

Copyright: Ami Laaksonen
Nartuissa sainkin ahkeroida tuttujen tyttöjen kanssa, kun ensin junnuihin meni “Nuka” (Yarracitta Loistolyyli), Tuomari antoi sille EH:n, mutta siitä se lähtee! Kiitos kovasti Niina mahdollisuudesta työskennellä Nukan kanssa! Junnuluokan voiton vei myös tuttu likka, Karon Miisa (Rattenjäger Minne Für Megamagee). Onnittelut Karolle, Irenelle ja Miisaliimalle!

Copyright: Ami Laaksonen
Avoimissa nartuissa käsissäni oleva Susu (Yarracitta Ketchuppibaby) säikähti ilmeisesti koirien rähinää viereisessä kehässä, enkä parhaalla tahdollanikaan saanut sitä enää esiintymään. Kakkonen napsahti ihan oikeutetusti vaikka tuomari lohduttelikin, että taitavammatkaan eivät pakosti sitä olisi saaneet esiintymään.
Kiva oli erkkaripäivä, ensi vuonna sitten uudestaan!!
5.10. Myrskylässä järjestettiin mätsäri
…jonne piruuttaan päätimme lähteä, tietämättä oikein, missä Myrskylä edes sijaitsee
(NYT TIEDÄMME). Mukana Topy ja Sampo ja Milo-sprinkku. Eksyttyämme ehkä kymmenesti löysimme perille ja ensin arvosteltiin pienet koirat, joissa Sampo ja Topy olivat samassa parissa Sammon viedessä voiton. Sinisissä Topy voitti ja punaisissa Sampo oli kolmas. Milo arvosteltiin siis isoissa, sillä vqaikka se olisi kuulunut pentuihin, olivat pennut jo ohitse kun saavuimme paikalle. Lopulta Milo oli punaisten toka ja Topy Doriksen ohjauksessa BIS2! Kiitos ja kumarrus, Doris the paras handleri!!
Mut eihän sieniä sada…?
Mutta asiaan: Nyt pyhästi jälleen kerran vannon päivittäväni himppa useammin sekäsivuja että blogia (näkis vaa…)
Pyhäpäivän ratoksi lähdimme Pornaisiin 31.8. mätsäilemään, ihan vaan harjottelemaan Nuka-pinserin kanssa. Nuksu on 8kk ihana pikkuneiti. Vastoin kaikkia varoituksia meillä pelitti Nukan kanssa paremmin kuin hyvin, neiti esiintyi vapaasti häntä heiluen ja sillä oli oikein kivaa. Meikän taskussa olleet broilerpihvit olivatmyös kiinostavampia kuin ihanat hajut maassa
Nuka sai punaisen nauhan mutta sijoitusta ei pikkukengurulle herunut, sitäkin enemmän positiivisia näyttelykokemuksia!
Kannatuksen vuoksi ilmoitimme kisailemaan myös Liljan ja Topyn sekä Doriksen Sampon. Lilja ja Sampo sai molemmat sinisen eikä niille herunut sijoituksia mutta Topy kiilasi punaisten kakkoseksi heti upean sheltin jälkeen!
Kitos tuhannesti Niina että luotit Nukan kanssani kehään, siitä se prinsessan ura urkenee!
Kauheeta, syksy tulee!
Värjöttelimme kylmässä säässä terrierierkkarissa koko lauantapäivän. Topy ja Doriksen Sampo osallistuivat valioluokkaan, parikilpailuun sekä Topy Doriksen kanssa vielä junnukisaan.
Molemmat pojat saivat ERI:n, sijoittuivat luokassaan ja Topy kapusi vielä PU-4-tilalle asti! HYVÄ SETÄ!!!
Junnuissa Doris kerkisi justjajust kävästä Topyn kanssa, sieltä tuloksena herui auringonkeltainen ruusuke, elikkä yhdessä vietetty aika palkittiin kolmannella sijalla Sofi Sandbackan tuomaroidessa! Hyvä Doris ja Topy, parhaat <3

Parikilpailu olikin sitten melkoista menoa; Pojat eivät millään tahtoneet pysyä ruodussa eikä sijoituksiakaan irronnut, mutta hauskaa oli. Kiitos Doris ja Terhi ja Irma kun annoitte koiranne käsiini! Arvostan sitä todella.

Ainiin, Ennen silkkejä jouduin noin sekunnin varoajalla kehään karkeakarvaisen mäyräkoiran, Iston, kanssa. Tällä kertaa tuloksna EH, mutta kiitos kun sain tähän herrasmieheen tutustua
Kivvaa oli vaikka mukana olikin ruumis, ensi näyttelyä odotellessa! ![]()
Hämeenlinnaan lähdettiin katselemaan silkkejä, mukana Topy-setä´ja Topyn fani Sampo. Silkkejä oli kehässä 20, joten huisa kisa oli, kaikkien ihmetykseksi Topy kruunattiin ROP-koiraksi!

Copyright: Marja-Liisa Lötjönen
Samaisessa näyttelyssä käytimme kehässä myös Pirkkalaisen Aunen koiria, Caseytä, Emiliaa ja Toniaa. Tonia ja Casey olivat ROP ja VSP-veteraánit ja Casey sekä Emilia oman sukupuolensa toisiksi parhaita!
Loppukehissä Topy nappasi RYP-4 -sijan ja Tonia heitti komian kunniakierroksen!
Näyttelypaikalla väijyi noin miljoonan ampiaisen palkkamurhaaja-armeija tarkoituksenaan tappaa jokainen näytteilleasettaja koirineen, oli aikasten pelottavaa, mutta onneksi Doris sai yhden lähitaistelijoista panttivangiksi.

Seuraavaksi päiväksi suunnistimme perhosten kanssa Valkeakoskelle, jossa jättipotin korjasi rakas Tonia ollen VSP, VSP-vet ja valmistuen suomen muotovalioksi!!! ROP-vet oli Casey. Onnea rakas Tonia ja Aune!!! Olen hirmu ylpeä ja onnellinen, sillä olen saanut olla Tonian kanssa kehässä jokaista kolmea serttiä hakemassa!!!!!
Kouvola/heinolaviikonloppuna matkustimme kyseisiin kaupunkeihin mitä kummallisimmissa kyydeissä. Kouvolaan matkasimme junalla ja loppumatkan ystäväni Emman autolla! Jännitystä ei siis ainakaan puuttunut
Topy käväisi kehässä Pirjo Hjelmin tuomaroitavana, kotiin saatiin vaaleanvihreä rusetti.
Illemmalla sitten pääsin vielä ryhmäkeään Bessy-bassetin ja mäykkyjen kanssa
Kuolemanväsyneinä päätimme sunnuntaiaamuna nukkua vielä tunnin ja sittenhän tulikin jo kiire Heinolaan. Paikalle päästyämme muistin ko. paikan ihkut parkkimahdollisuudet ja kävi niin, että Doris juoksi parkkipaikalta suoraan kehään Topyn kanssa (Toppatakissa
) ja meitsi parkkasi auon. Ehdin kehälle sopivasti nähdäkseni Doriksen johdattavan Topyn Rotunsa Parhaaksi!

Viimeisenä kesälomaviikonloppuna lähdettiin lauantaina tyttöjen kanssa cissamaiselle matkalle Nokian Menkkalaan. Pinskuja oli ilmoitettu 8 kappaletta, Rape ja Susu mukaanlukien. Rape kävi ensin kehässä, tuloksena tällä kertaa EH. Narttuihin sain viedä Susun, joka iiiitkän väännön jälkeen oli tuomarin valinta PN-2-pallille. Muistoksi saatiin vaaleansininen rusetti ja tytsä esiintyi esittäjien randomvaihdosta huolimatta loistavasti! Onnea Supan mammalle Ninskulle ja aidolle ja oikealle handlerille Karolle!
Paikalle oli raahautunut myös Ami ihkun Lalli-lapsosen kera. Päivä oli vallan mukava vaikka ei ihan menestyttykään. Kiitokset Alhoille Rapen tuomisesta ja Ninskulle ja kumppaneille kyydeistä ja seurasta ja ja ja…

Ninsku ikuisti Susun kehässä tarkkana kuin porkkana
Menkkalasta toivuttuani lähdin käymään Hesan kesänäyttelyssä sekä Hyvinkään mätsärissä, kolme näyttelyreissua samana päivänä
Vielä sunnuntainakin pääsin näyttelyyn kun rakas pikku-ukkoni Topy esiintyi rotukehässä sekä junnuissa. Topy pinkoi PU-2-pallille ja myöhemmin junnuissa Doriksen kanssa neljänneksi!

Kiitos tytöt seurasta, kivaa oli!!!
Heinäkuun viikonloput on vietetty melko tiukkaan koiranäyttelyissä.
Heinäkuun aloitti reissu Tukholmaan maailmanvoittajaan, missä Amin kanssa esitimme pinseripojat Elmerin (ch. Yarracitta Juccacuccanen) ja Rapen (Yarracitta Kauheenkomee). Elmeri sai kovatasoisesta avoimesta luokasta yhden jaetuista kolmesta CK:sta ja Rapekin esiintyi hienosti ykkösen arvoisesti. Samaisessa näyttelyssä Jylyn Noora kisaili mein Topyn kanssa junnuissa ja pääsikin aina MM-semifinaaleihin asti, siis 12 parhaan joukkoon, onnea Noora miljoonasti! Topy esiintyi myös terrierien erkkarissa ollen PU-2. VSP oli Topyn omistaja/kasvattajan “Mavira” Ch Clynmona Inari ja ROP Sari Kaivosojan ja Jutta Paukaman “Madde”, Kokiksen Let’s Go Girl, Jutan hienossa ohjauksessa, onnea!! Suurensuuret kiitokset Pirrelle mun mukaan ottamisesta ja Rapen ja Elmerin kotijoukoille poikien tuomisesta Tukholmaan. Kiitos ja kumarrus myös ja erityisesti Amille poikien ihan parhaasta esittämisestä ja parhaasta seurasta! Seuraavan kerran Cissat suuntaavat Menkkalan pallokentän ryhmikseen.
Tukholmasta kotio päästyäni suuntasimme lauantaina 5.7. Doriksen kanssa Vammalaan Papillonien ja Phaleneiden erkkariin ihanaakin ihanampien phaleneiden kanssa. muutaman mutkan jälkeen näyttelypaikka löytyi ja Tairon-phalenet pärjäsivät loistavasti! “Hamilton”, Tairon King Of Comedy, depytoi vaatimattomasti PU-4:n arvoiseksi saaden sertin, “Casey”,Ch. Tairon Nights Jewel oli ROP-vetsku ja PU-2 Doriksen hienossa ohjauksessa, “Emilia”, Tairon White Galax sekä “Tonia”, Team M Antonia VSP-veteraani, ROP-jälk ja Tairon vielä ROP-kasvattaja! (puhumattakaan niiden koirien tuloksista, jotka kerkisin jo unohtaa!). Suuren suuret onnittelut Aunelle koiriesi ja kasvattiesi loistavasta päivästä ja kiitos, että sain olla mukana!

Casey ROP-vet & Tonia VSP-vet sekä tuomari Pat Munn, Photo:P.Sukuvaara
Heinäkuun puolivälissä suunnistimme ystävieni Terhin ja Miian kanssa Ouluun, minä ja Terhi unohtumattomasti yöjunalla ja Miia Vuokatista hieman järkevämmän matkan takaa. Reissu oli ehdottomasti yksi kesän parhaista, opimme mm. käyttämään Oulun julkisia linja-autoja, kuntoilimme sekä, niin, junamatkailimme. Junamatka Ouluun oli mielenkiintoisin ikinä. Saimme lemmikkivaunuun paljon ihania ja ystävällisiä vierailijoita yön mittaan niin että emme malttaneet nukkua laisinkaan! Eräskin ystävä jäi koko yöksi! Tilaisuuden kunniaksi päätimme matkustaa ikkuna auki. Matkan hinta-laatusuhde oli kuitenkin kohdallaan
Oulussa Topy pääsi junnuilemaan Miian kanssa ja kaveruksille oli saldona sunnuntain Päivän Paras-titteli! Miialla oli myös mukana havaneesit Isäntä ja Emäntä, jotka loistivat Isännän ollessa ROP ja Emännän VSP! Onnea Miia (ja tietty omistaja!). Oulussa olivat myös esillä Aunen Casey ja Emilia, joista Emilia sai molempina päivinä Terhin kanssa VSP:n ja Casey ROP-vetskun ja PU-3 ja 4. Casey myös poimittiin BIS-vet-kisassa 7 parhaan joukkoon lauantaina tosi kovatasoisesta ja isosta joukosta!

Sää ja olosuhteet Oulussa olivat varsin mielenkiintoiset; raviradalla oli jättimäisiä lammikoita ja mutavelliä, jossa oli melkoisen mukava kävellä kaatosateessa. Samasta mutakylvystä olisi kyllä saanut kylpylässä pulittaa pitkän pennin joten samaa keliä toivoen uudestaan Ouluun ensi vuonna varpaita kaunistuttamaan

pääsin isännän ja sedän kainaloon

Topy ja Miia BIS-JH!
Oulun kuvat © Terhi Korhonen
Noniin. Laiskana tämänkin blogin ylläpito on “vähän jäänyt” mutta kyllä tää tästä…
Lauantaina kävimme Kotkan kooveessa näytillä Topyn kanssa ja melkoisen yli odotusten setä heilui; nimittäin Michael Forte Irlannista tykkäili sedästä kovasti ja palkitsikin sen ensin rotukehässä ropilla ja vielä ryhmässä toisella sijalla! Hienoa, setä!kaksi kertaa peräkkäin on ollut nyt oni myötä ja setä pssyt ryhmässä tokalle sijalle, ei voi olla kun onnellinen! Muutenkin näyttelypäivä oli vallan hauska!
Kamera kyl jäi kotiin, oten “todisteena” vain kuva itserakkaasta jannusta pokkaalin kera

Kesäkuun ekaa viikonloppua puolestaan vietettiin Klaukkalassa ja Lohjalla pinserimäisin elkein, kun vuorossa oli erkkariviikonloppu ja sunnuntaina oli rodun oman erkkarin lisäksi vielä ryhmiskin. Esitin Rapepinserin kaikissa kolmessa kehässä; lauantaina saatiin tyytyä EH:seen mutta hempeän pinkit nauhat saatiin sentään sunnuntaina, serttikin meni melkein vierestä. Tärkeintä silti että hauskaa oli! ;)) Nyt kyllä oikeasti harmitti se, että kamera jäi kotio. Ohessa kuitenkin kuva Rapesta. Muut olisi olleet paaaaljon hauskempia

© Ami L